80-luvun ruokafiilistelyn pohjalta aloimme eilen kaiman kanssa golftunnilta palatessamme muistelemaan kouluretkievaita eli siis jaakylmia lihapiirakoita, puolikkaita banaaneja ja tulikuumaa tiivistemehua. Tasta puhe kaantyi pakkoliikuntaa. Sain koululiikunnasta kovat traumat koska en koskaan ollut mikaan nopea juoksija tai hiekkalaatikkoon pitkalle hyppaaja. Nykyaan rakastan hiekkaa rannalla ja aavikolla mutta edelleenkaan en ymmarra monia yleisurheilulajeja kuten esimerkiksi pituushyppya. Koulussa aina piti kilpailla taulukoiden mukaan ja jos ei sattunut juoksemaan taulukon mukaan niin voi voi. Ala-asteella toiset liikuntatunnit olivat painajaisia, edellenkaan ei ole yhtaan ikava opettajia jonka tamburiinin tahdissa piti kiertaa kehaa froteisessa "jumppa"puvussa ja tietysti niissa jumppatossuissa. Peleista taas tykkasin ala-asteella, varsinkin kevaisin kun 3.-4.:lla pelasimme paljon pesapalloa, mm. kerran uskontotunnilla, silloinen luokanopettajani vaan totesi etta "kylla se jumala varmaan anteeksi antaa kun pelataan kun kerran on kaunis ilma". Myohemmin sanottiin etta tyttojen ei sovi pelata vaikkapa sahlya, on liian rajua joten meni sitten kiinnostus siitakin lajista.
 
Kouluajoilta mieleen tulee myos pakkohiihto, pakkoluistelu (siis nimenomaan pakkoluistelu kentan ympari kun pojat pelailivat latkaa samanaikasesti), pakkosuunistus Aulangon puistikossa seka pakkoreissut uimahalliin jossa ei tietankaan sopinnut hyppia ja itse asiassa hiuksiakin kannustettiin olemaan kastelematta.
 
Halusin tietysti ehdottaa etta jos kerran minun oli pakko juosta 1500m kieli vyon alla, hypattava hiekkalaatikoon seka laadittava telinevoimisteluohjelma voisi myos noissa lajeissa hyvat pakottaa hyppamaan vitosesta uima-altaaseen, sukeltamalla neljasta metrista renkaita, laskemaan mahdollisimman nopeasti Kalpalinnan isoimman rinteen tai vaikka kilpailemalla jossain moottoriurheilussa mutta ei tietaankaan mitaan noin epatavallisista sopisi kokeilla...
 
En ole varmaan ainoa jolta koululiikunta tappoi liikuntainnostuksen pitkaksi aikaa, vasta opiskeluaikojen loppuvaiheessa innostuin ryhmaliikuntatunneista kuten spinningista ja pumpista, myos astangajooga on kivaa. Kavin myos uintitekniikkakurssin ja sukelluksessa olen edennyt ammattilaistasolle. Myos laskettelu ja murtomaahiihto maistuu oikeassa seurassa, jopa lumilautailukurssinkin tuli kaytya viime vuonna mutta siina lajissa on kylla kovasti hiomista.
 
Mista tuollainen pakkoliikuntaa sitten juontaa juurensa? Suurten ikaluokkien toimiessa opettajina kenties tehtiin kuten aina ennenkin on tehty, tosin olen kuullut etta nykyaan koulussa kokeillaan enemman eri liikuntalajeja ja muutenkin ilmeisesti meininki on rennompaa. Onhan tietysti hyva osata perusteet monissa urheilulajeissa ja kansainvalisesti katsoen osaan vahan yhta sun toista mutta eikos sita sanota etta "liikunnan ilo ja hyva olo"?
 
Meinasin ajaa Sheikh Zayedilta jorpakkoon kun rupesimme muistelemaan laulunkokeita; ihan oikeasti mita jarkea oli kaskea aakkojarjestyksessa laulamaan joku tietty sakeisto hamalaisten laulusta muiden tirskuessa vieressa...? Laulunkokeet olivat siis ihan kamalia, toisaalta tulihan Maamme- ja maakuntalaulut opittua mutta kasvattiko silloinen kiduttaminen luontoa? Varisevalla aanella nalkamaan laulun kiekauttaminen tuskin kohotti kenenkaan itsetuntoa. Oma lukunsa oli tietysti aamunavaukset virsineen ja kerran ihan alaluokilla vietetyt kinkerit (siis ihan uskonnollinen juttu, myos lukusiksi kutsutut, ei siis mitkaan bileet...). Olisiko kolmannella luokalla kun kinkerivirtena oli vanhan virsikirjan virsi 600 eli hautaijaisvirsi "Oi jos ma kerran matkamies maan" jota siis piti laulaa monesti aamunavauksissakin. Joissakin luokissa oli pianon sijasta tai lisaksi ihan urkuharmoonikin jota varsinkin sijaisopet tykkasivat polkea...
 
Lisaksi koulussa kaikki tapahtui yleensa pituusjarjestyksessa, jotkut harvat jutut aakkosjarjestykessa. Kuka muistaa millaista oli olla jarjestaja, piti pyyhkia taulut ja avata ikkunat, onko sellaisia enaa?
 
Aika kultaa muistot, ainakin niin sanotaan mutta itsellani ei ole yhtaan ikava pakkoliikuntatunteja tai laulunkokeita, hyvin on ilman niissa menestymistakin on parjatty tassa elamassa, terkkuja vaan vanhoille opeille Dubain auringon alta...